Loimibasket 2014 ilmoittautuminen lähenee

Talvesta ei ole tietoakaan, mutta kesä lähenee kovaa vauhtia ja se tietää sitä, että ilmoittautuminen Loimibasketin huikeille kymppisynttäreille lähenee! Kuten aina, vanhat leiriläiset saavat viikon etumatkaa, ja heille ilmoittautumisohjeet saapuvat sähköpostilla 25.1. Varsinainen ilmoittautuminen alkaa viikkoa myöhemmin, eli helmikuun ensimmäinen päivä.

Tänä vuonna leiri kokee paljon isoja muutoksia. Suurimmat muutokset tapahtuvat leirin taustoilla, eli leiri on vuosien saatossa kasvanut sen verran suureksi, että verottajakin on alkanut siitä kiinnostua. Jatkossa leiristä on siis pakko alkaa maksaa veroja, pitää virallista kirjanpitoa ja nämä luonnollisesti lisäävät leirin järjestämisen kustannuksia. Lisäksi vuosittain kaikkien leirille hankittavien tuotteiden ja palveluiden hinnat nousevat, joten tämäkin osaltaan lisää leirin kustannuksia. Kaikista ikävin asia kuitenkin on, että vallitsevassa taloustilanteessa lähes jokainen leirin tukija on kaikonnut, ja uusia sponsoreita näinä aikona on täysin mahdotonta saada. Vaihtoehtoja on siis jäänyt jäljelle kolme, eli lopettaa koko leiri, nostaa hintaa tai laskea leirin tasoa. Viimeistä vaihtoehtoa en tule koskaan käyttämään ja menestyvän leirin lopettaminen olisi uskollisia leiriläisiä kohtaan väärin. Ylpeänä kuitenkin voin edelleen todeta, että tämänkin hinnan nousun jälkeen olemme suomen halvin vastaa leiri ja jatkossakaan leirin taso ei mene kuin ylöspäin! Voittoa leirillä ei edelleenkään kukaan tee, joten toivottavasti leirin hinta ei muodostu kenellekään esteeksi osallistua.

Tänä vuonna leiriläiset saavat hieman vielä normaalia mahtavamma leirin kymppisynttärien merkeissä ja leirin hinnaksi vuonna 2014 tulee 290 euroa, sisältäen ilmoittautumismaksun 50 euroa. Viime vuotista leiriläisistä ainostaan viidellä ei ole ikänsä puolesta mahdollisuutta tämän vuoden leirille osallistua, joten leiri todennäköisesti täyttyy jälleen hetkessä. Kannattaa siis olla nopea, sillä näitä bileitä ei halua kukaan missata! Juhlan kunniaksi tämän vuoden leirille paikkoja on saatu kymmenen lisää, joten 80 nopeinta pääsee mukaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s