Miksi?

Vaikka koripallo on joukkuelaji, yksilöt tekevät eron joukkueiden välille. Mitä taitavampi yksilö, sitä enemmän pelaaja pystyy auttamaan joukkuettaan voittoon. Nykyään koripalloharjoituksissa perehdytään enemmän ja enemmän joukkueen pelaamiseen, sekä kuvioiden harjoitteluun, jolloin tärkeiden henkilökohtaisen taitojen oppiminen jää omalle ajalle. Monelle nuorelle harjoittelu itsenäisesti ei onnistu, sillä he eivät tiedä mitä pitäisi harjoitella ja miten. Loimibasket antaa jokaiselle nuorelle runsaat eväät omatoimiseen harjoitteluun. Viisi päivää kestävällä leirillä ei voida tehdä kenestäkään huippupelaajaa, mutta viikossa pystytään antamaan riittävästi ideoita, jotta nuori voisi omalla ajallaan kehittyä. Leirillä harjoittelu keskittyy ainoastaan henkilökohtaisten taitojen parantamiseen, kuitenkin niin, että leiri on myös haastava ja innostava. Harjoitteet on pyritty suunnittelemaan mielenkiintoisiksi ja kaikkea opittua pääsee aina koettamaan myös kaveriaan vastaan yksi vastaa yksi. Leirin aiheita ovat tavallisten kuljetus- ja heittoharjoitusten lisäksi, sisäpelaajan harjoitteet, ulkopelaajan harjoitteet ja erilaiset reagointitilanteet. Leirillä pitkätkin pelaajat opettelevat kuljettamaan ja lyhyet pelaamaan korin alla. Nykyajan huippupelaajan pitää osata kaikkea.

 

Lisäksi leirillä pidetään luentoja, tukiharjoitteita ja iltaohjelmia. Luennot ovat jokaiselle urheilijalle tärkeitä. Aiheita kuten ravinnon merkitys, lihashuollon tärkeys ja harvoin puhuttu henkinen valmennus käsitellään leirillä. Tukiharjoitteet antavat pelaajalle edun kentällä, mitä vahvempi, nopeampi ja liikkuvampi pelaaja on, sitä paremmin hän pärjää tämän päivän koripallossa. Harjoittelu aloitetaan perusasioista ja nuorille opetetaan oikeat suoritustekniikat, jotka vanhemmalla iällä johtavat rankempaan harjoitteluun turvallisesti. Iltaohjelmat sisältävät mm. venyttelyjä, rentoutusharjoituksia ja muita lajeja palauttavassa tarkoituksessa, kuten esimerkiksi frisbeetä vuonna 2005.

 

Leiri on suunnattu niin vasta-alkajallekin kuin jo kehittyneimmillekin pelaajille. Leiriryhmä tullaan jälleen jakamaan kahteen ryhmään saliharjoitusten osalta, joten jokaiselle on luvassa paljon henkilökohtaista huomiota.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s